Avohaava

Näitä päiviä tulee...tasasin väliajoin. Että kirvelee, kirvelee niin maan perusteellisesti se, että oma koti on asumiskelvoton. Kirvelee se, että uhosin eläväni lopun elämää siinä talossa. Kirvelee ja pelottaa mitä jälkiseuraamuksia lapsille talossa asutusta ajasta on ja voi tulla.

Ja kun kirvelee tarpeeksi kovasti, niin kaikki muukin alkaa tuntua ja näkyä huonona. Mutta onneksi nää on vaan hetkiä. Pieniä hetkiä ja sitten ponnistetaan taas eteen päin. Keskitytään tähän päivään ja onnellisiin asioihin. Manipuloin itseni paremmalle tuulelle.

Onneksi on niitä ystäviä, jotka sanoo, että pohjamudissa uineista tyypeistä tulee vahvoja ja ne osaa keskittyä elämässä olennaiseen. Onneksi on niitä ystäviä, jotka saa uskomaan, että tästä tilanteesta selviydytään. Onneksi on ihmisiä, joille voi huoletta marista, kun on paha olla. On jopa työpaikka, jossa saa aamulla näyttää siltä, että tänään ei kiinnosta MIKÄÄN. Joku taputtaa olalle ja sanoo, että kyllä se siitä ja kertoo, kuinka heilläkin lapset karjui aamulla äidin kanssa kilpaa ja eväät jäi kotiin ja ja ja. Kiitos kaikki ihmiset.

Sitähän koko elämä kai on: arkea kaikkine mausteineen, jokaisella jokin taakka kannettavana.

Ja jottei tässä alkais tosissaan masentamaan, niin kuvaksi laitan googlen kuvahaulla "pink paradise garden" löytyneistä kuvista kollaasin.